Kilpailut

Hyvä Starilainen

Kaikilla kilpailevilla tanssijoilla täytyy olla voimassa oleva kilpailulisenssi. Lisenssi on voimassa vain kalenterivuoden kerrallaan. Lisenssittömyys estää kilpailuihin osallistumisen.

Kilpailulisenssi on lunastettava viimeistään tulevan kilpailuvuoden tammikuun aikana. Edellisvuoden lisenssi on voimassa vielä tulevan vuoden tammikuun loppuun asti. Lisenssin hankkiminen tapahtuu Suomisport piste fi:n kautta, jonne löytyy linkki myös Tanssiurheiluliiton (STUL) sivuilta.

Lisenssin voi lunastaa keskellä vuottakin ennen ensimmäistä kilpailua, kuitenkin mieluiten vähintään kahta viikkoa aikaisemmin.

Viimeisimmät kilpailusäännöt Tanssiurheiluliiton sivulla.

TÄRKEÄÄ, toimi ehdottomasti tämän ohjeen mukaan! Maksettuasi lisenssin, tarkista vielä DanceCoresta, että lisenssisi näkyy siellä henkilötietojesi yhteydessä. Lisenssit päivittyvät DanceCoreen hankintaa seuraavan yön aikana, joten ihan heti ei kannata asiaa tarkistaa.

Lisenssi sisältää myös urheiluvakuutuksen, joka korvaa kilpatanssin harjoituksissa tai kilpailuissa tapahtuneen tapaturman kuluja ko. vakuutusehtojen mukaisesti.

Lisenssistä ja vakuutuksesta sekä niiden maksamisesta saa lisätietoja STUL:n sivuilta.

Lisenssin hankkimista suositellaan kaikille kilpatanssia harrastaville seuramme jäsenille, vaikka eivät tänä vuonna kilpailisikaan, sen sisältämän  kilpaurheiluvakuutuksen vuoksi. Normaalit tapaturmavakuutukset eivät yleensä korvaa kilpaurheilussa tapahtuneita tapaturmia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com